 |
Kiviniemen pääministeriys ottaa Halosta koville
06.09.2010
Saarikoski-prosessi etenee kesähelteelläkin
24.08.2010
Haaste Saska Saarikoskelle
01.07.2010
Saarikoski-haaste
30.06.2010
Ylen Jälkiviisaat vaihtoon!
18.04.2010
Lautaskiista - mitä Halonen keksii seuraavaksi?
04.12.2009
Ahtisaaren lista?
29.11.2009
Avoin kirje: Kerro jo viimeinkin kaikki, Eero Lehti
11.11.2009
Onneton "sisäinen devalvaatio"
21.10.2009
Miksi oikeuskanslerilla on kiire KRP:n tontille?
13.10.2009
Kuka pelastaa kepun?
12.10.2009
Tupon jälkijäristyksiä - AY-liikkeessä aivokuolema?
07.10.2009
Kähärältä ja Lehmuskalliolta "pupu pöksyyn"
26.06.2009
Avoin kirje Mitro Revolle
25.05.2009
Liikasen lamaennuste on luotettavin
12.04.2009
Lumedemokratiaa vantaalaisittain
23.03.2009
Tutkintapyyntö/Saska Snellman
19.11.2008
Mistä viisaus alkaa?
29.06.2008
Halosen kyhätyt selitykset
28.05.2008
Kuka pelastaa Kepun?
17.05.2008
Riskikartoitus hallituksen syntymäpäivänä
20.04.2008
Kyllä tsunami opettaa
18.04.2008
Tempora mutantur ...
08.04.2008
Pyöräilyä ja puutarhan hoitoa 06.04.2008
Unlucky looser 17.03.2008
Tehyn työtaistelua koskeva selvityspyyntö 10.03.2008
Naistenpäivän kunniaksi 08.03.2008
Näin puhui Snellman eli kuka surmasi tykillä hyttysen - ja miksi? 25.02.2008
Muumimaan kekkerit ammuttava alas? 10.12.2007
Näin punakone on meitä simputtanut 15.11.2007
SAK:lla onnistunut vaalimainos 02.03.2007
Hyvinvointipalvelut
21.02.2007
Punakoneen ruoska on puhunut
17.02.2007
Presidentti, on valtiomiestekojen aika
10.02.2007
Punakone pyörittää järjestelmää
01.02.2007
Kaikkihan yrittäjistä tykkäävät
18.01.2007
Yt-myrkyllistä 13.11.2006
Historia toistaa itseään YT-laissa 08.11.2006
On demarien erikoissuojan murtumisen aika 29.10.2006
Minä, Olli ja Tanja ja Pyhä Kolmikanta 23.10.2006
Kolmikannalla on oma lakinsa
06.10.2006
Ihastuminen sekoittaa pään politiikassakin
03.10.2006
Kylmä tasavalta
24.11.2003
Avoin kirje presidentille
06.11.2003
|
|
Ylen A-studion paljastettua vuoden alussa Liikasen vehkeilyt Moskovassa Paavo Väyrysen "suitsimiseksi" ja Koiviston jatkokauden turvaamiseksi kirjoitin kolumnin otsikolla "Luurangot marssivat ulos demarien kaapista". Esko Salmisen, Jukka Seppisen ja Juhani Suomen tuoreiden kirjojen tietopläjäyksen jälkeen ei enää ole kyseessä marssi hyvässä järjestyksessä, ne romahtavat ulos.
Alle jäämisen välttämiseksi on syytä pysytellä loitolla, kun kohta rojahtaa koko kummituskaappi, sillä alkuahan tämä vasta on. Jo Rusi-oikeudenkäynti voi ravistella sitä aika pahasti.
Kun olin melkein koko 1970-luvun lähes päivittäin, väliin öisinkin, yhteydessä Metallityöväen Liiton sekä demarien että kommunistien molempien siipien kanssa, eivät tiedot sinänsä yllätä. Silloinhan Moskova Seppisen aiemman kirjan mukaan yritti vallankumousta Suomessa metallin lakkojen avulla.
Uusia selityksiä omituisiin ilmiöihin on nyt kuitenkin tarjolla. Niin myös Koiviston vastauksiin Hesarin haastattelussa 24.9.1989. Lainasin siitä 1993 järkyttävimmän pätkän kirjaani Totuuden viimeiset hetket. Ensin kysymykset:
- Näettekö merkkejä, että neuvostovaltio olisi hajoamassa?
- Onko mahdollista, että Kommunistinen puolue menettää Neuvostoliitossa yksinvaltansa?
- Onko Gorbatshovilla mahdollisuuksia nostaa Neuvostoliitto taloudellisesti jaloilleen?
- Onko näköpiirissä, että kommunismi luhistuu taloudellisena ja poliittisena järjestelmänä?
- Onko sellainen mahdollisuus olemassa, että (Itä-Euroopan piirissä) rupeaisi nousemaan kansallisvaltioita?
Yksiniittiset ja yksisanaiset vastaukset samassa järjestyksessä:
- En näe
- En näe, että se menettäisi
- On
- Ei
- Minä en näe semmoista mahdollisuutta.
Suomen mukaan Koivisto oli peräti ihastunut Gorbaan. Juuri noinhan ihastus sokaisee ja vie kyvyn arvioida kohteen heikkouksia.
Jo Kekkosen linkkimiehen Viktor Vladimirovin aikana tiedettiin Alexandr Gorbunovin kirjasta Tehtaankatu 1, että Koivisto tunsi miehen jo 1960- ja 70-lukujen vaihteesta lähtien, mutta Suomi osoittaa, että kyseessä oli suorastaan salarakas.
Jo arvostelukykynsä menettäneen Ahti Karjalaisen uhrikseen saanut Jukka Tarkka kertoi hänen nimikkokirjassaan syksyllä 1989, että myös Väyrynen oli seurustellut Vladimirovin kanssa. Kirjasin myös julkistamista seuranneen episodin:
"Koivisto ryntäsi jälleen tv:hen vahva annos adrenaliinia suonissaan ja tuomitsi sekä Väyrysen että Kekkosen toiminnan mistään piittaamattomaksi peliksi, jota hänen tietämänsä mukaan kyllä esiintyi, mutta joka ei missään tapauksessa ollut maan tapa."
Mustasukkaisuushan se panee miehen tuolla tavoin päättömästi törmäilemään ja puhumaan sekavia.
Yle, saisiko uusinnan, please?
Marraskuussa 1993 Koivisto sitten kertoi Paasikivi-seurassa, että oli kuin olikin olemassa - suorastaan maan tapana - "puoluelinjan kanava", millä hän tarkoitti Vladimirovia, ja miten se helpotti asioiden hoitoa. Se olikin nyt suurta valtiomiestaitoa.
Sittemmin arvokkaalla journalistipalkinnolla palkittu Hesarin toimittaja Unto Hämäläinen selosti, miten kuulijat kuuntelivat puhetta "hiiskumattoman hiljaisuuden vallitessa".
Salminen palauttaa mieliin, miten suomalaiset olivat ihastuneita Koiviston jo häipyneeseen otsakiehkuraan. Niin myös toimittajat, muuten tuskin olisi ollut mahdollista, että Hämäläinen tai kukaan mukaan ei ihmetellyt, miten näppärästi musta kääntyi valkoiseksi.
Koiviston kylmästä suhtautumisesta Baltian maiden itsenäistymiseen kirjoittelin tuolloin: "...kuitenkin voisi kyllä kohtuudella edellyttää edes alkeellista tilannetajua. Kun tasavallan suuri ruhtinas sanoo tv:ssä, että `liettualaiset mieluusti esiintyvät marttyyreinä´, voisi hän ainakin katsoa, että se ei tapahdu juuri samana päivänä, kun neuvostoliittolaisten tappamia liettualaisia haudataan. Lienevätkö nämä esiintyneet `mieluusti´ arkuissaan ... Olihan hän sitä paitsi etukäteen saanut Neuvostoliitolta tiedon tulossa olevasta teurastuksesta, kuten toimittaja Uolevi Mattila kertoi Iltalehdessä."
Vakavasti ihastunut mies on valmis kohteensa vuoksi uhraamaan itsensä, jopa likaisiin töihin, mutta tarvitseeko sen olla aivan näin likaista, ja kyynistä? Ei ihme, että arkistot sulkeutuvat Suomen edestä.
Nyt vahvistuu käsitys, että kyseessä oli suoranainen toimeksianto, mitä Mattilan kirjoituksen perusteella saattoi jo epäillä.
Selvää on, ettei tuollainen kirja voinut saada osakseen muuta kuin pimityksen Salmisen kuvaamassa jälkisuomettuneessa mediassa, joka tuolloin vallitsi - ja vallitsee edelleen. Hesarin silloinen pääkirjoitustoimittaja Risto Uimonen tosin kertoi aikoneensa kirjoittaa kirjasta kolumnin, mutta jätti sen tekemättä, kun teksti oli niin kovaa, että hän epäili, oliko se kirjoitettu tosissaan.
Uusien kirjojen valossa ei tositarkoitusta liene syytä epäillä. Tuskin teksti enää vaikuttaa edes kovin kovalta.
Salminen ihmettelee, osin Sampo Ahtoa lainaten, kuinka vahva asema marxilaisilla ja heidän oppilaillaan "1970- ja 1980-lukujen perintönä edelleen on". Hän sanoo, että "poliittisen historian tutkimuksessa pysähtyneisyys, 1970-luvun ajatukset ja painotukset näyttävät yhä elävän enemmän tai vähemmän voimakkaina".
Heitä tarvitaan suorittamaan arvokkaita palveluksia. Kukapa muu olisi ollut yhtä pätevä ja aulis huitaisemaan Seppistä vyön alle Hesarissa 21.09.06 kuin DDR:ssä opiskellut Seppo Hentilä - tarvitsematta vaivautua edes puuttumaan asiasisältöön. "Kaikkihan tietävät, että Hesari on puolueen (SDP:n) lehti", kuten Liikanen avomieliseen ja rehelliseen tapaansa opetti Erkkoa Suomen julki tuomassa pöytäkirjassa.
Salmisen edellisen kirjan Hesarin kirjallisen osaston päällikkö Heikki Hellman runttasi huuhaana.
Selvää on, että jos nämä kirjat olisivat ilmestyneet vuotta aiemmin, Halonen ei olisi nyt presidentti. Eikä Liikanen ole seuraava. Lisäedellytyksenä tosin on, että meillä toimisi länsimainen journalismi.
Politiikka on mahdollisen taitamista. Halosen romahduksen ja näiden kirjojen jälkeen porvaripuolueilla on mahdollisuus, tarvitaan vain taitamista. Ja rohkeutta edes sen verran kuin ruotsalaisilla.
Mutta onkohan rohkeutta? Suomettuneita on Seppisen mukaan kaikissa puolueissa. Niin myös kokoomuksen lehden päätoimittajana sensuroimassa jopa maksettuja ilmoituksia, jos ne näyttävät "rökittävän" demareita.
Selvää on myös se, että suomettunut toimittajajoukko sankka aikoo edelleen ohittaa kiusalliset asiat samaan tapaan kuin Hannu Lehtilä haastatellessaan Jyrki Kataista Lauantaiseurassa Ylen notkealla hovimestarin tyylillään.
Oma ihastus vei taas Vanhasen kesällä mennessään muihin maailmoihin, niin että 70-luvun taistelupari Halonen-Tuomioja sai huseerata rauhassa ja Tuomioja suututtaa ainakin Saksan ja Ranskan. Mitä nyt Don Heinäluoma hoiteli budjettiriihen tupoteatterin säännöin, jotka eivät tunne opiskelijoita tai Tanja Saarelaa kolmikannassa.
Eikä Halonen edelleenkään pääse Valkoiseen taloon oikomaan Bushin solmiota. Tämä ei ehtinyt edes päivää sanomaan, vaikka he esiintyivät lähes peräkkäin YK:ssa, samassa puhujapöntössä, jossa Venezuelan presidentti haistoi seuraavana päivänä rikin katkua.
J.K.
Kuinka kauan ja paljon Hesarin levikki on laskenut? Miksi päätoimittajaa ei vaihdeta? Demarien erityissuojelussa?
Toimituspolitiikkaansa terävöittänyt Ylen A-studio alkoi viimeinkin purkaa SDP:n juonittelujen kerää, missä varmasti riittää puuhaa jatkossakin. Se kertoi keskusteluista, joita SDP:n silloinen puoluesihteeri Erkki Liikanen vuonna 1986 kävi Moskovassa NKP:n keskuskomitean huomattavan johtajan Vadim Zagladinin kanssa. Tiedot perustuivat Britanniassa asuvan entisen neuvostoliittolaisen Vladimir Bukovskin suoraan NKP:n arkistosta kopioimiin asiakirjoihin.
Liikanen oli mm. kertonut, että presidentti Mauno Koivisto aikoi ryhtyä toimiin kepun presidenttiehdokkuutta valmistelevan Paavo Väyrysen kuriin panemiseksi.
Seuraavana vuonna sitten nähtiin, mitä tämä tarkoitti. Kepun, kokoomuksen ja ruotsalaisten puheenjohtajat tekivät vuoden 1987 eduskuntavaalien edellä kassakaappisopimuksen porvariyhteistyöstä. Sen mukaan ne vaalien tuloksen sen salliessa muodostaisivat yhdessä hallituksen eivätkä menisi mukaan mihinkään muuhun hallitukseen ilman kahta muuta sopijapuolta. Väyrysestä olisi tullut pääministeri.
Koivisto torpedoi sopimuksen antamalla Harri Holkerin tehtäväksi muodostaa sinipunahallitus demarien ja kokoomuksen johdolla. Porvarisopimusta on sittemmin arvosteltu ankarasti erityisesti sen salaisuudesta. Nyt on saatu lisävaloa sekä sopimuksen syntyyn että sen salaamisen tarpeeseen.
Kirjoittaessani samana vuonna kirjan Punamusta vallankaappaus sinipunahallituksen synnystä kiintyi huomio monien muiden seikkojen lisäksi sen syntyyn liittyviin ristiriitaisiin selityksiin. Koivisto vakuutti, että mitään käsikirjoitusta ei ollut, vaan ajatus syntyi hänen saatuaan vihiä porvarisopimuksesta.
Demarien silloinen hovirunoilija Arvo Salo taas hehkutti lennokkaasti uhoten: "Kahden suuren yhteishallitus on niin suuri laiva, ettei se lähde liikkeelle mielijohteesta saati kevytmielisyydestä. Lähtijä valmistautuu kiertämään kepun kokoiset kivet ja purkamaan menneisyyden mittaiset painolastit."
Salon runollisten sanojen ja Koiviston yksikantaisen tokaisun välinen ristiriita saa nyt selityksensä. Kepun ja Väyrysen kokoiset kivet valmistauduttiin todella kiertämään hyvissä ajoin Moskovan kautta. Väyrysen pudottamisesta oli toisin sanoen päätetty jo ennakkoon, mutta likvidoinnin tapa voitiin luonnollisesti ratkaista vasta porvarisopimuksen jälkeen. Se siis tuli kuin tilauksesta vaikkakin pyytämättä ja yllätyksensä.
Tuolloinkin oli kyllä tiedossa, että Neuvostoliiton suurlähetystössä asiasta tiedettiin etukäteen, ja edellisen vuoden lokakuussa oli SDP:ssä päätetty, että Väyrysen kanssa ei mennä samaan hallitukseen, mutta Moskovan kautta kierrätyksestä ei kukaan hiiskunut.
Liikasen selitykset, että kaikki keskustelut ovat luettavissa julkisten arkistojen asiakirjoista ovat lähinnä huvittavia. Eiväthän matkassa olleet vasta-alkajat. Juhani Suomi kertoo Koivisto-kirjassaan SDP:n ja NKP:n valtuuskuntien tapaamisesta Moskovassa neljä vuotta aiemmin 1982. Eräät asiat olivat silloin Kalevi Sorsan tulkinnan mukaan "niin tulenarkoja, ettei niitä sisällytetty edes keskustelusta laadittuun muistioon ja valtuuskunnan jäseniä kiellettiin puhumasta niistä kotimaassa".
Monet porvariyhteistyön yritykset ovat kaatuneet kumppanien pohjattomaan sinisilmäisyyteen. Ei ole tiedetty eikä haluttu tietää saati uskoa, miten härskiä peliä demarit ovat pelanneet. Näidenkin vaalien alla siitä on saatu eräitä esimerkkejä. Kristillisdemokraattien ehdokas Bjarne Kallis perusteli presidentin
vallan lisäämistä mm. sillä, että Koivisto teki vuonna 1987 hyvän työn kaatamalla porvarisopimuksen väittäen sen lisäksi olleen jopa vastoin vaalitulosta.
Kyllä siniväri näyttää sopivan myös vihreisiin silmiin. Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg perusteli Halosen taakse asettumistaan yksinomaan Niinistön selkeämmällä Nato-kannalla. Kansanedustaja Janina Andesson ilmoitti myös äänestävänsä Halosta.
Vihreät ovat mm. eduskunnassa vaatineet 1970-luvun hämäräpuuhien selvittämistä, kuten myös heidän ehdokkaansa Heidi Hautala vaalikeskusteluissa. He eivät tainneet tienneet, että ne ulottuivat demareilla ainakin 1990-luvun kynnykselle. Eikä heitä näytä arveluttaneen DDR:n tunnustamiskomitean varapuheenjohtajan Halosen mahdollinen osuus niissä.
Kauas on edetty niistä raikkaista ajatuksista, joilla Tarja Cronberg suurin piirtein kuvattuun aikaan Suomeen Tanskasta palattuaan tuuletti yhteiskunnallista keskusteluamme, ja vielä 1990-luvullakin Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana. Vallan turmeleva vaikutus näyttää olevan vallan hirmuinen.
Leif Salmén kertoi hiljan lehtihaastattelussa haastatelleensa Holkeria sinipunahallituksen muodostamisen aikaan ja todenneensa, että tämä oli "ulkona kuin lumiukko". Holkeri ei päässyt sisälle koko hallituksen toimiaikana. Näin Liikanen sai suvereenisti johtaa maan taloutta kohti laman syövereitä, mistä Halonen palkitsi hänet Suomen Pankin pääjohtajuudella.
----- Original Message -----
From: Kauko Parkkinen
To: petri.kejonen@yle.fi
Sent: Wednesday, September 20, 2006 10:32 AM
Subject: Fw: Vääränvärinen...
Kommentti 20.9.06/Jukka Seppisen haastattelu Ylen Ykkösaamussa
Alkaa selvitä, mitä Halonen pelkää ja mitä hän - ja Hara - haluavat suojella.
Halonen epäilemättä tiesi pelkopuheita esittäessään Seppisen tutkimuksista - ja ehkä vielä muustakin?
Näyttää siltä, että hän ei kuitenkaan pysty estämään viimeisen kappaleen toteutumista - ei edes Haran tuella.
KP
Presidentti Tarja Halonen näyttää saaneen toista kauttaan edeltäneestä vaalitaistelusta sieluunsa vamman, joka ei tunnu hellittävän. Hän palaa teemaan toistuvasti ja esittää käsityksiä, joita on vaikea ymmärtää yleensäkään ja erityisesti niiden soveltuvuutta demokraattiseen järjestelmään.
Kohta vaalien jälkeen hän kertoi seinäjokelaisen Ilkan satavuotisjuhlanumerossa tuntevansa huolta vaalitaistelun saamasta ideologisesta luonteesta, ja 17.8. hän lisäsi löylyä väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa. Siinä hän sanoi: "Presidentinvaalien tilanne minua suorastaan pelotti poliittisen ilmapiirin kanalta."
Johtoa pelon aiheesta saatiin ehkä hänen sanoistaan: "Kokemukseni viime presidentinvaaleista oli, ettei ensi eduskuntavaaleissa pitäisi kaivaa sellaisia erimielisyyksiä, joihin meillä liittyy historiallisesti hyvin herkkiä tuntoja. Yhteisen kansakunnan rakentaminen on yhteinen projekti."
Kovin paljon jäi vieläkin hämärän peittoon. Ei selvinnyt, mitä nämä herkkiä tuntoja sisältävät asiat voisivat olla. Ja kenen kannalta ne ovat herkkiä, kellä on syytä pelätä niitä.
Halosen tuntemuksiin vaalitaistelusta saattoi vaikuttaa mm. sitoutumattoman ehdokkaan, professori Arto Lahden tiedote 11.1.06, jonka otsikossa hän nimesi Halosen "salailusarjan mestariksi". Salailun kohteina Lahden listalla olivat mm. yleisesti tunnetut Stasi-lista ja Karjala-keskustelun tietoinen vaientaminen sekä vähemmän tunnettu mutta tämän verkkolehden lukijoille hyvinkin tuttu Koiviston konklaavin pöytäkirjan salaaminen.
Asiaan kuuluu, että tiedote vaiettiin valtamediassa.
Luetteloa voisi vielä jatkaa mm. Itävalta-boikotin perustuslain vastaisella julistamisella, jota ei vieläkään ole selvitetty loppuun saakka. Vaikka Halonen julisti sen ulkoministerinä Ylen aamutv:ssä 1.2.2000 presidentinvaalien alla, oikeuskansleri jätti hänen osuutensa tutkimatta, ja vain pääministeri Lipponen sai huomautuksen. Myös DDR-suhteet yleensäkin kuulunevat samaan "koriin".
Kaikkiin näihin asioihin liittyy ilmiselvästi historiallisesti herkkiä tuntoja monelle vallanpitäjälle, myös Haloselle, mutta monet niistä ovat suorastaan elintärkeitä suurelle osalle kansalaisia. Esimerkiksi Lahti mainitsi tiedotteessaan Koiviston konklaavin ainakin välillisinä seuraamuksina selvitysten mukaan niin suuren määrän itsemurhia, ettei tässä edes uskalla kirjoittaa lukua ulos. Taloudelliseen umpikujaan joutuneiden määrä liikkuu hänen mukaansa sadoissa tuhansissa.
Voiko kansakunnan rakentaminen yhteisenä projektina siis tarkoittaa sitä, että suurelle määrälle kansalaisia elintärkeät asiat pannaan vain kylmästi hyllylle, koska ne herättävät vallanpitäjissä "herkkiä tuntoja"? Eivätkö nämä kansalaiset kuulu yhteiseen kansakuntaan?
Ja jos näitä asioita ja niiden mukana ihmisiä ei haluta jättää sivuun, milloin niitä kuuluisi demokratiassa käsitellä ellei vaaleissa? Mitä olisivat sellaiset ideologiasta ja aroista asioista puhdistetut vaalit? Sopisiko vaalien tunnukseksi Aamulehden päätoimittajan Jorma Pokkisen äskeisen kolumnin otsikko: "Hys, hys, vaalit tulossa"?
Tällaiset vaalit ovat tuttuja entisestä DDR:stä, mistä Suomessa otettiin aikanaan mallia monessakin asiassa. Emeritusprofessori Kai Laitinen mm. kertoi taannoin radiossa, miten yliopistojen opintoviikkojärjestelmä tuotiin meille sieltä 1970-luvulta. Sitä ei uskallettu asettaa kyseenalaiseksi, koska DDR oli takeena sen tieteellisestä tasosta, vaikka se Laitisen mukaan merkitsi samaa kuin kolmen kilon kalakukon tunkeminen kahden kilon pussiin Kuopion torilla. Laitinen uskoi opintoviikkojärjestelmän olevan tiensä päässä, missä DDR on ollut jo yli kymmenen vuotta.
Jyväskylän yliopiston rauhantutkija Heikki Luostarinen sanoi Yle-tv:n Maailmannäyttämöllä joitakin aikoja sitten, että rauhaa voidaan parhaiten turvata siten, että erilaiset argumentit saavat yhteiskunnassa mahdollisimman vapaasti ottaa mittaa toisistaan. Psykiatrian professori Jouko Lönnqvist puolestaan sanoi hiljan Ylen Ykkösessä, että paras tapa pienentää ahdistusta yhteiskunnassa on avoimuus sekä itseään että toisia kohtaan.
Halonen on halunnut olla yhteiskunnassamme henkinen johtaja. On siis kysyttävä, mihin suuntaan hän haluaa meitä johtaa. Haluaako rauhan aktivistina ja hyvinvointiyhteiskunnan puolestapuhujana esiintyvä presidentti viedä maatamme takapakkia kohti 1970-luvun DDR:n mallia? Sopiiko pahoinvoinnin lisääminen hyvinvointiyhteiskuntaan? Aiotaanko demokratiamme sulloa DDR:n mittojen mukaiseen pussiin kuin kalakukko Kuopion torilla?
Halonen sanoi viime vuonna kuolleen juutalaisen ihmisoikeustaistelijan ja natsien jäljittäjän Simon Wiesenthalin muistosanoissaan mm.: "Ihmiskunnan omantunnon kannalta on tärkeää, ettei jää selvittämättömiä vääryyksiä." Voisi kuvitella, että tämä koskisi myös suomalaisia vääryyttä kärsineitä.
Onneksi aika toimii salailun mestareita vastaan niin Suomessa kuin se toimi DDR:ssäkin. Autoradiossa nimeltään tuntemattomaksi jääneen Nobel-kirjailijan kerrottiin lausuneen, että vaietuinkin asia nousee esiin, mutta silloin, kun se itse tahtoo. Jokohan sekä Stasin että Halosen vaiettujen asioiden lista alkaisi tahtoa nousta esiin?
----- Original Message -----
From: Kauko Parkkinen
To: jyrki.katainen@eduskunta.fi
Cc: ben.zyskowicz@eduskunta.fi ; martin.saarikangas@eduskunta.fi ; jere.lahti@eduskunta.fi ; kaarina.dromberg@eduskunta.fi ; pekka.kuosmanen@eduskunta.fi ; jyri.hakamies@eduskunta.fi ; eero.lehti@yrittajat.fi ; juhani.sjoblom@eduskunta.fi ; sari.sarkomaa@eduskunta.fi ; harri.jaskari@kokoomus.fi ; eero.akaan-penttila@eduskunta.fi ; leena.harkimo@eduskunta.fi ; anne.holmlund@eduskunta.fi ; Kanerva Ilkka ; heikki.ollila@eduskunta.fi ; paula.risikko@eduskunta.fi ; kimmo.sasi@eduskunta.fi ; jan.vapaavuori@eduskunta.fi ; jari.vilen@eduskunta.fi ; Margit Hara
Sent: Tuesday, September 19, 2006 10:19 AM
Subject: Fw: Vääränvärinen...
Tuore testi kertoo, kuinka syvällä DDR:n mallissa olemme. Kokoomuksen Nykypäivän päätoimittaja Margit Hara sensuroi vahvistetun ilmoitussopimuksen mukaisen ilmoituksen (pdf-tiedosto), joka sisälsi vain nettikirjan nimen ja kotisivujen osoitteen - Oikeussanomien kolumnin kirjoittamista seuraavana päivänä!
Syynä oli ensin tekninen yhteysongelma ja vasta myöhemmin kerrottiin todellinen syy, minkä vuoksi minä ja alihankkijani jouduimme tekemään turhaa työtä sopimuksen mukaisen ilmoituksen laatimisen lisäksi ongelman selvittämiseksi, mistä alihankkija luonnollisesti laskuttaa yritystäni, ja mistä minä yhtä luonnollisesti laskutan Nykypäivää.
Onneksi kolumnin viimeinen kappale pätee kaikkiin salailun mestareihin, missä historia toistaa itseään. Ensimmäistä kirjaani Näin tehdään tuhopolitiikkaa koskevaa ilmoitusta Metallityöväen Liiton lehti Ahjo ei ottanut sivuilleen 25 vuotta sitten syksyllä 1981. Vaikeneminen ei kuitenkaan estänyt sitä, että lama tuli varsin tarkoin kirjassa kerrotuin tavoin.
Ollaan täsmälleen 25 vuoden takaisessa jälkisuomettuneessa ja DDR-mallisessa tilanteessa.
Hara ei ole ensimmäistä kertaa asialla. Edellisten vaalien alla hän hyllytti ilmoituksen, jonka lehden ilmoitushankkija oli minulta pyytänyt toisessa lehdessä olleen ilmoituksen perusteella, koska se Haran "rökitti demareita". Se ei auttanut silloinkaan, kokoomus putosi hallituksesta.
Nettikirjassa kerrotaan otsikoiden Käsijarru päällä ja Hyvästit 1970-luvulle alla, että siinä viime mainitulla otsikolla mukana olevan kirjoituksen saaminen julki Nykypäivässä " vaati melko tiukkaa vääntöä ja päätoimittajan pätevyyden kyseenalaistamisen". Tästä on dokumentaatiota jäljempänä.
Pelkään pahoin, että Hara ei ole edes lukenut sitä, mitä nettikirjassa esitetään mm. porvarillisesta vaihtoehdosta. Mahtaako sellainen edes kiinnostaa.
Emeritusprofessori Esko Salminen kertoo tuoreessa kirjassaan Mediavallan aika, että helsinkiläinen media on vaikuttanut demareita suojelemalla merkittävästi demaripresidenttien kauden venymiseen kolmen vuosikymmenen mittaiseksi. Nykypäivä on helsinkiläinen media, joten sen päätoimittajalle demarein suojelu on sydämen asia, kuten muillekin hölmölä-Suomen rakentajille. Voi vielä vaikka päätyä valtioneuvokseksi.
KP
----- Original Message -----
From: Riitta Sohlberg
To: Kauko Parkkinen
Sent: Friday, September 08, 2006 11:27 AM
Subject: Re: Nykypäivä-lehden tilausvahvistus
Tervehdys.
Tässä vahvistus ja lähetysosoite / yhteyshenkilö.
Valitettavasti sääntöjemme mukaan laskutus tapahtuu
ensimmäisen ilmoituksen yhteydessä.
Terveisin
Riitta Sohlberg
|
|
|
