 |
Tohtori Alpo Rusi on nostanut kanteen valtiota vastaan sen ajojahdin johdosta, jonka demarijohtoinen Suojelupoliisi Supo nosti häntä vastaan.
Emeritusprofessori Esko Salminen tutkii tuoreessa kirjassaan Mediavallan aika sitä ihmeteltävää seikkaa, että demaripresidenttien valtakausi venyy ainakin 30 vuoden mittaiseksi. Hän osoittaa tämän johtuvan paljolti hensinkiläisen valtamedian tuesta demareille.
Tämä valtakausi alko vastaavanlaisella ihmisjahdilla, jonka kohteena oli ilmajokelainen yrittäjä ja Vise/VS-yhtiöiden perustaja Seppo Hautala.
Näissä ajojahdeissa on hämmästyttävä määrä yhteisiä, demarien vallankäytölle tunnusomaisia piirteitä, kuten tapauksista kertovien kirjojen perusteella 23.11.2003 laadittu yhteenveto osoittaa.
|
|
Ilmajokelaisten VS-yhtiöiden konkurssi vuonna 1981 on varmasti kaikkien aikojen kylmäverisin merkittävän yrittäjäelämäntyön tuhoaminen Suomessa. Sitä kuvaa muun ohessa yhtiöillä ollut runsas varallisuus, jota tiettävästi on vieläkin avoimena olevassa konkurssipesässä yli 20 miljoonaa euroa, vaikka asianajajat ovatkin sitä runsaasti verottaneet omiin taskuihinsa. Sitä vastoin edesmenneen yrittäjän Seppo Hautalan perhe odottaa edelleen osattomana.
Vaikka aikaero tuoreeseen Alpo Rusin ajojahtiin on yli 20 vuotta, on näissä kahdessa tapahtumassa hämmästyttävä määrä yhdenmukaisia piirteitä. Niitä voitaneen pitää hyvin pitkälle yhteiskuntamme pimeälle puolelle tunnusomaisina piirteinä. Ne käyvät ilmi tapahtumista kertovia kahta kirjaa vertailemalla.
A. Alpo Rusi-Olli Rehn: Kylmä tasavalta 2003
B. Kauko Parkkinen: Laillinen murha - Visen taru ja tuho, 3. painos 2003
A. Varsinainen näyttö syystä puuttuu. Faktoja yhdistelemällä ja loogisella päättelyllä on päädytty tarkoitukselliseen poliittisen uran tuhoamiseen.
B. Tilanne oli sama 20 vuotta, kunnes julkisuuteen tuli silloisen pääministerin Mauno Koiviston vehkeily
Irakin suurlähetystön suuntaan ja hänen yhteytensä suuriin rakennusfirmoihin sekä näiden ja Postipankin
sopimus konkurssiin ajamisesta saaliin jakoineen.
Olettaa voi, että myös Rusi-jahdin syystä tulee näyttöä vastaavan ajan kuluttua.
A. "Olemme hämmästelleet suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevaa henkisen välinpitämättömyyden ja
kylmyyden ilmapiiriä. Jos yksilö joutuu systeemin uhriksi, ei puolustajia ilmaannu."
B. Seppo Hautalan ja hänen perheensä kohdalla sanottu pitää täydellisesti paikkansa. Sekä poliitikot että
yrittäjäjärjestö, jonka jäsen hän oli, ovat tiukan johdonmukaisesti toteuttaneet Risto Uimosen kirjassaan
Häntä heiluttaa koiraa esittämää teesiä: tekeytyneet kuuroiksi, sokeiksi ja halvaantuneiksi.
Tämä on lukuisten käsiini tulleiden pienimuotoisempien "laillisten murhien" tunnusomaisimpia ja masentavimpia piirteitä. Pienempiä kirjallisia tuotteita olen työstänyt mm. ruoveteläisen Pohjan Sahan ryöstöstä Korppoon veljeksiltä ja vantaalaisen nuohoojayrittäjän Jari Laineen taistelusta elinkeinonsa harjoittamisen vapauden puolesta.
Tässä Nokipojan tarinassa totesin mm. "Yrittäjän kotikaupungin Vantaan yksikään virkamies, poliitikko tai muu luottamusmies ei tehnyt vähäisintäkään elettä, toimista puhumattakaan, auttaakseen sen alueella toimivaa ja yli 20 työntekijää työllistävää oman alansa valtakunnallista pioneeriyritystä selviytymään siitä lainvastaisesta ajojahdista, joka siihen kohdistettiin."
Muista vastaavista kirjoista mainittakoon mm. vuorineuvos Paavo Suomisen kirja Huurteen ryöstö.
A. "Oikeuskansleri Paavo Nikula puuttui mediasotaan kehottaen Olli Rehnin esimiehiä muistuttamaan
tätä virkamieslain velvoitteista." Virkamiestoiminnassa Nikula ei nähnyt mitään huomauttamista.
B. Kun Seppo Hautala teki silloiselle oikeuskanslerille Risto Leskiselle kantelun yhtiönsä konkurssiin
asettamiseen liittyvästä päätöksenteosta, siihen liittyi herastuomari Eino Rintasalon ja neljän muun
kihlakunnanoikeuden lautamiehen allekirjoittama lausunto, jonka mukaan kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja oli mm. taloudellisilla seuraamuksilla uhaten yrittänyt painostaa heitä oman kantansa mukaiseen ratkaisuun, mikä merkitsi yrityksen kaatoa.
Seppo Hautalan kantelu ja lautamiesten kirjelmä saivat oikeuskanslerilta hyvin kylmän vastaanoton. Seurauksena oli vain se, että oikeuskansleri Leskinen kehotti nostamaan herastuomari Rintasaloa vastaan syytteen virkavirheestä, koska hän oli paljastanut salassa pidettäviä tietoja kihlakunnanoikeuden neuvotteluista. Kuitenkin "ylimmäinen ja lopullinen tuomari vapautti herastuomari Rintasalon tältä alentavalta oikeudenkäynniltä".
Ei ole mitenkään epätavallista, että oikeuskanslerimme toimissa valvontavelvollisuudet kääntyvät ikäänkuin päälaelleen. Kun tein ensimmäisenä kantelun pääministeri Lipposen Itävalta-boikotin päätöksenteosta, Nikula kertoi tv-uutisissa, että kukaan ei ollut pyytänyt hänen lausuntoaan asiassa.
Kun ihmettelin tätä kirjallisesti, Nikula vastasi tarkoittaneensa, että "tasavallan presidentti tai kukaan päätöksenteosta vastuussa oleva ministeri tai muu viranomainen ei ollut pyytänyt lausuntoa asiasta".
Kommentoin tätä kirjallisesti: "Ajattelitte siis lausumaanne antaessanne ainoastaan niitä, joita Teidän tulisi valvoa, ja kansalainen, jonka puolesta suoritettavaa valvontaa varten virka on olemassa, on oikeuskanslerille 'ei kukaan'. Valvonnan kohteista tulee suojelukohteita."
A. Supo paheksui voimakkaasti Rehnin selvityksiä toimintansa häirintänä, ja "entinen sisäministeri, samoin nykyinen sisäministeri, oikeusministeri ja muu poliittinen aatelisto" vakuuttivat kaiken tapahtu
neen lain mukaan.
B. Sekä VS-yhtiöiden että Pohjan Sahan tapauksissa mukana ollut silloinen työministeriön virkamies,
nykyinen konkurssiasiamies Eero Lyytikäinen piti asiasta nostamaansa kannetta raastuvanoikeudessa
käsiteltäessä erityisen pahana heidän työtään häirinneitä kirjoituksiani. Mutta siihen aikaan oli vahva
käsitys, että kaikki tapahtui laillisia muotoja noudattaen, mistä kirjan nimikin juontaa.
"Suomi ei ole oikeusvaltio, vaan viranomaisvaltio", sanoi Rusin asianajaja Harri Niinimäki. Kumpikaan tapaus ei olisikaan mahdollinen länsimaisessa oikeus- ja sivistysvaltiossa.
"Oliko Suomi jäänyt henkisesti Itä-Eurooppaan, kun entiset sosialistiset maat olivat suuntaamassa "uuteen Eurooppaan", kysyvät Rusi ja Rehn.
Turha kysymys. Vastaus näkyy jo siinä, että kummankaan tapauksen vuoksi ei yksikään virkapaikka ole vaarantunut.
Molemmissa operoiva koneisto on suvereenisti demarien käsissä, ja demaripoliitikot sekä virkamiehet ja lehdistö tukivat aktiivisesti koneiston toimia.
Näyttää siltä, että Kari-Pekka Kyrön jahtaamiseen liittyy samankaltaisia piirteitä kuin Alpo Rusin tapaukseen. Heitä yhdistää se, että demarit ovat ainakin jossakin vaiheessa katsoneet heidät omiksi miehikseen, ja he saavat nyt luopion ja petturin kohtelun.
A. HS on lujasti ankkuroitunut hyökkäävään koneistoon, eikä uhrin sanoma mene sen kautta läpi. Kirjoittajat
kuvaavat useissa kohdin, miten HS:n oli vaikea sulattaa ilmi tulleita systeemille epäedullisia tietoja ja miten
tunnollisesti suuri osa muuta "esivaltauskollista" mediaa seurasi Hesaria.
B. Hesari julkaisi konkurssin aikoihin Hautalaa suuresti halventavan kirjoituksen, ja sulki palstansa hermeet
tisesti kirjani ilmestymisen ja Koiviston roolin julkitulon jälkeen (vaikka se ei tuolloin vielä ollutkaan tiedossa
muuten kuin ratkaisevat rahoituspäätökset tehneen Postipankin hallituksen puheenjohtajuuden osalta.)
Hesarin toimittaja Eeva Palm kirjoitti kirjan julistamispäivänä sen esittelyn ja tarkisti tietoja myöhään illalla, mutta tähän mennessä kirjasta tai tapauksesta yleensäkään ei sen jälkeen ole ilmestynyt riviäkään.
Helsingin Sanomia on sanottu Suomen Pravdaksi, ja yhtä erehtymättömästi se onkin järjestelmän puolella, mutta se on kuitenkin Pravdaa vaarallisempi, sillä Pravdan tehtävä oli kaikkien tiedossa, joten siitä tehtiin pilaa, mistä syntyi vastakulttuuri. HS:ssa oli vastakulttuuri omasta takaa Kari Suomalaisen aikaan, mutta ei ole enää.
Ainoa merkittävä media, joka on molemmissa tapauksissa hoitanut journalistiset velvoitteensa kutakuinkin kunnialla, on seinäjokelainen Ilkka, vaikkakin ote on välillä herpaantunut.
Kylmää journalismia kylmässä tasavallassa. Ja häpeällistä.
A. Kirjoittajien mukaan Halonen ei kiinnittänyt huomiota esitutkintalain vastaiseen asian vuotamiseen, vaan katsoi, että nyt on avoimuuden aika ja on sopeuduttava elämään sen puitteissa tulevan tuloksen kanssa.
Rusi ja Rehn aikoivat esittää vetoomuksen Haloselle, mutta pitivät sitä toivottomana yrityksenä.
Kirjassa asiasta ei mainita, mutta toisesta yhteydestä heidän esittämästään saa käsityksen, että he katsovat Halosen näyttäneen vihreää valoa Supon tutkimusten aloittamiselle.
B. Esitin 06.11.03 vetoomuksen Haloselle tutkimuksen aloittamiseksi Koiviston toimista ja muutenkin asia selvittämiseksi. Se on kuitenkin enemmän epätoivon kuin toivon ilmaus.
Ylevästä avoimuuslausunnostaan huolimatta Halonen ei ole suostunut kertomaan, miksi ja minkä lainkohdan nojalla hän 30.7.02 julisti salassa pidettäviksi ns. Koiviston oikeuspoliittisen konklaavin pöytäkirjat salaisiksi.
A. "Puheenjohtaja Jäätteenmäki oli sisäisessä palaverissa ärsyyntynyt Rehnin "puuhista" ja kieltänyt minkäänlaisen keskustalaisen tukitoiminnan Rusin asiassa."
"Jäätteenmäki, joka oli aiemmin kunnostautunut oikeustaistelijana ja kirjoittanut kirjankin nimeltä Oikeus voittaa, ei tuntunut pitävän kovin tärkeänä kantaa huolta oikeusvaltion periaatteiden toteutumisesta Alpo Rusin tapauksessa."
Jäätteenmäen johtama "keskusta horjahteli aina sen mukaan, kuinka paljon sen piti hyysätä demareita".
"Jäätteenmäen lähipiiri katsoi jostakin syystä hyödylliseksi nöyryyttää Rehniä julkisesti, vaikka hän ei itse ollut menossa mihinkään."
B. Vetoomukset, jotka tehtiin Jäätteenmäelle eteläpohjalaisena kansanedustajana, oikeusministerinä ja
pääministerinä, kohtasivat täydellisen kylmän vastaanoton. Edellä mainitussa kirjassaan hän sivuuttaa VS-asian ilman mainintaa, vaikka eräs vetoomus oli esitetty jonkin verran sitä ennen ja vaikka hän mainitsee
eräitä vähäisempiä esimerkkejä kärsityistä oikeuden loukkauksista.
Tapausten erikoislaatuisin yhtäläisyys on tietenkin kertaluontoinen, mutta yleispätevänä piirteenä voidaan pitää, että vain omaa uraansa ajattelevalle poliitikoille suurinta viisautta on rähmällään olo demarien edessä. Sukupuolesta riippumatta.
A. Rusin terveys horjui ajojahdin aikana melkoisesti, mutta hän oli päättänyt kestää eikä romahtanut, kuten
kirjoittajat katsovat olleen tarkoituksena.
B. Seppo Hautala sai voimia uskostaan, ja näytti kestävän ajojahdin hämmästyttävän hyvin. Jari Laineesta
masennus näkyi prosessin aikana selvästi. Molemmat poistuivat keskuudestamme suhteellisen pian prosessin jälkeen. Näyttöä syy-yhteyksistä ei luonnollisesti koskaan saada. Monen onneksi.
A. Joensuulainen Karjalainen katsoi pääkirjoituksessaan, että "Rusin olisi syytä panna päätepiste tapaukselle eikä ryhtyä enää peräämään oikeuksiaan esimerkiksi vahingonkorvauksilla". Lehti tuskin on yksin mielipiteineen. Näin monien mielestä kansalaisen tulee alistua kohtaloonsa. Ennuste mahdollisille korvauskanteille
ei ole kovin hyvä.
B. Keskusrikospoliisin laajat tutkimukset eivät johtaneet syytteen nostamiseen, eikä Koiviston roolin selvittäminen ole käynnistynyt, vaikka se olisi helposti tehtävissä asiasta kertonutta turkulaista insinööriä Juhani
Suomista kuulemalla. Vahingonkorvauskanne on juuttunut kiinni Helsingin käräjäoikeudessa.
A. "Viranomaisten vyörytyksestä huolimatta Alpo Rusin puolustustaistelu onnistui. Kansalaiset eivät menneet ansaan, vaan olivat terveen epäileviä esivaltaa kohtaan."
B. Ilmajoella nousi parin päivän aikana Seppo Hautalan tueksi kansanliike, jonka vetoomuksen allekirjoitti
2 502 kansalaista. Monet olivat valmiit käyttämään omia varojaan yrityksen pelastamiseksi. Vyörytys oli
kuitenkin sillä kertaa voimakkaampi.
On eräs kiinnostava erilaisuuskin. Tohtori Jukka Tarkka oli Rusin asiantuntijana ja tukijana, kun sen sijaan VS-kirjasta Otavan tietokirjajohtajan Pentti Huovisen kanssa sovittu välipuhe kaatui Tarkan tullessa hänen seuraajakseen Huovisen yllättävän sairauseläkkeelle joutumisen jälkeen.
24.11.03 Kauko Parkkinen
Lisätietoja, taustoja, kirjoja: www.kauko-kustannus.fi
Tasavallan presidentti Tarja Halonen
Avoin kirje
Valtiovalta ja VS-yhtiöiden konkurssi
Ilmajokelaisen insinöörin Seppo Hautalan VS-yhtöiden konkurssi vuonna 1981 ja konkurssipesän yli kaksikymmentä vuotta jatkunut selvittämätön tila on ihmetyttänyt monia tapauksesta kertovan kirjani Laillinen murha lukijoita.
Ihmetystä on lisännyt uusintapainoksen yhteydessä julkitullut ja myös sen julkistamistilaisuudessa turkulaisen insinöörin Juhani Suomisen esittämä uskottava kertomus siitä, että silloinen pääministeri Mauno Koivisto oli kesällä 1980 toistuvasti yhteydessä Irakin suurlähetystöön yhtiön rahavirtojen katkaisemiseksi, mikä sittemmin tapahtuikin, mutta sen yhteydestä kyseisiin toimiin ei ole selvyyttä.
Mukana seuraavan kirjani liitteistä viittaan erityisesti pääministereille Paavo Lipponen, Anneli Jäätteenmäki ja Matti Vanhanen sekä sisäministeri Kari Rajamäelle lähettämiin! vetoomuksiin asian selvittämiseksi ja hyvityksen sekä anteeksipyynnön esittämiseksi Hautalan perheelle sekä niille noin 2000 työntekijälle, joilta vietiin työpaikka.
Useat minuun yhteyttä ottaneet ovat sanoneet, että tutkimukset asiassa eivät käynnisty, ellette Te, arvoisa tasavallan presidentti, näytä tutkimuksille vihreää valoa. Näkemystä tukee se, että tohtorit Alpo Rusi ja Olli Rehn ovat tulleet siihen tulokseen, että tämä oli edellytyksenä myös Rusia koskevien tutkimusten aloittamiselle.
Tämä täytynee hyväksyä tosiasiana myös tässä tapauksessa, koskapa kukaan vedotuista valtiovallan edustajista ei tietämäni mukaan ole tehnyt asiassa mitään, ja kansanedustajatkin, jotka kaikki ovat kuluvana syksynä saaneet kirjan, näyttävät Hautalan kotimaankunnan edustajia myöten omaksuneen päätoimittaja Risto Uimosen muutaman vuoden takaisessa kirjassaan Häntä heiluttaa koiraa kuvaaman poliitikkojen suhtautumistavan: tekeytyvät kuuroiksi, sokeiksi ja halvaantuneiksi.
Tosin ministeri Rajamäki on eduskunnassa Rusin tapauksesta käydyssä keskustelussa esittänyt, että Suojelupoliisilla oli lakisääteinen velvollisuus tutkia asia, sekä toisessa yhteydessä maininnut, ettei asianomaisen yhteiskunnallinen asema saa vaikuttaa asiaan. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski esitti, että ellei Suojelupoliisi olisi tutkinut asiaa, se olisi syyllistynyt virkavirheeseen.
Yrittäjyyden kannalta asialla on erittäin suuri sekä käytännöllinen että symbolinen merkitys erityisesti Pohjanmaalla mutta myös laajemmin. Eräs eteläpohjalainen, asian hyvin tunteva lukija sanoi, että tapaus muistetaan siellä yhtä hyvin kuin Kyllikki Saaren murha.
Jos valtiovalta pysyttelee asiassa passiivisena, se samalla antaa viestin, että tällainen toiminta vallankäyttäjien puolelta on sallittua. Näin se antaa yllykkeen uusiin samantapaisiin toimiin. Työpöydälläni on parastaikaa tapaus, jossa erään läänin lääninhallituksen ylitarkastaja on samalla tyylillä käynyt arvokasta ja muutenkin raskasta työtä tekevän palvelukotiyrittäjän kimppuun.
Myös Teidän ja monen muunkin valtiovallan edustajan suusta kuullut puheet yrittäjyydestä ovat mielestäni vailla katetta, ellei asian korjaamiseksi tehdä mitään. Lehtitietojen mukaan ilmaisitte äskettäisellä Brasilian matkallanne myös huolenne työntekijöiden irtisanomisista ja lehtitietojen mukaan "peräsitte yrityksiltä yhteiskunnallisista vastuuta".
Voidaan mielestäni kysyä, onko valtiovallan ylimmällä edustajalla moraalista oikeutta perätä yrityksiltä yhteiskunnallista vastuuta, mikäli se on itse tämän suuruusluokan asiassa toiminut vastuuttomasti .
Sitäkin voi ihmetellä, miksi oli tarpeen mennä esittämään tällainen vetoomus Brasiliaan. Mieleen tulee ajatus, että edellä esitettyä taustaa vasten sen esittäminen "lähietäisyydeltä" kotimaassa olisi ehkä tuntunut liian julkealta.
Turun Sanomat kertoi 2.11.03 Teidän esittäneen samassa yhteydessä, että "Suomen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi on tärkeätä, että Suomi ja yritykset pitävät itsensä kehityksen kärjessä niin, että kehitysprosessin alkuvaihe tapahtuu Suomessa".
VS-yhtiöt toimi täsmälleen näin. Se kulki kaukana kehityksen kärjessä projektiviennissä - ehkä liian kaukana? - ja kehitysprosessin alkuvaihe tapahtui Suomessa Ilmajoella.
On ilman muuta selvää, että ei mikään perustuslain säännös velvoita Teitä toimimaan vedotulla tavalla. Mutta ei se velvoita myöskään edellä mainitun "peräämisen" esittämiseen, eikä se havaintojeni mukaan myöskään sisällä säännöstä, jonka nojalla tehtäviinne olisi kuulunut 30.7.02 päättää presidentti Koiviston 06.05.1992 järjestämän oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden pöytäkirjat salaisina pidettäviksi. Tietämäni mukaan useampikin henkilö on kysynyt Teiltä, minkä säännöksen nojalla päätös on tehty saamatta kuitenkaan vastausta.
Lehtitietojen mukaan olette halunnut antaa ns. rukouspäiväjulistuksen, josta ei myöskään ole säännöstä nykyisessä perustuslaissa, mistä syystä on pantu alulle hanke erityislain säätämiseksi asiasta. Käsitykseni mukaan maallisen vallan käyttäjien on kuitenkin taivaallisiin asioihin liiemmälti kurkottelematta ensisijaisesti kannettava huolta omaan reviiriinsä kuuluvista asioista ja pyrittävä auttamaan ihmisiä oikeuksiinsa sekä korjaamaan vääryyksiä maallisin keinoin silloin, kun se voi tapahtua ilman erillistä lakia tai säännöksiä, vain olemassa olevia lakeja noudattamalla ja kunnioittamalla. Toisin toimien rukouspäiväjulistuksetkin voivat helposti kääntyä pikemminkin hurskasteluksi.
Vantaalla 6.11.03
Kauko Parkkinen
Valtiot .maisteri, oikeust . kand.
Laillinen murha -kirjan tekijä
Keltamotie 44 D 26
01300 Vantaa
|
|
|
