Punapresidentti

Porvarillinen vaihtoehto

Nyt on jo aika päästää presidentti Tarja Halonen ja Osku Pajamäki jännityksestä ja kertoa, millainen voisi olla porvarillinen vaihtoehto. Jospa Osku sittenkin haluaisi tehdä U-käännöksen.

Halosesta tuskin on toivoa, mutta sittenkin on uskallettava uskoa, että jämähdys kahleisiin ei ole lopullinen. Ei se ole koskaan ollut. Seuraavissa eduskuntavaaleissa on mahdollisuus jatkaa siitä, mitä Sauli Niinistö hipaisi.

On otettava käsijarru pois päältä. Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen vappupuhe antoi hieman toivoa, että näin saattaisi olla tapahtumassa.

Olisi siis selvitettävä, miten sosialidemokraattinen palmelais-sorsalainen malli käytännön toimissa, politiikassa ja vallankäytössä, eroaa porvarillisesta mallista ja päin vastoin. Kuluttajavalistus on tälläkin sektorilla ollut anteeksiantamattoman surkeaa.

Kun vain hullu tekee samaa työtä kahteen kertaan, panen vielä viimeisen kerran esille aiemmin julkaistun kirjoituksen, se kun ei vielä ole kovin vanha.

+>>

Nykypäivä 19.05.06
Mitä on arkipäivän sosialidemokratia?

Sen jälkeen kun kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Juha Rihtniemi 1970-luvulla puhui hiipivästä sosialismista, ei juuri ole kiinnitetty huomiota sosialidemokraattien vallankäytön tunnusmerkkeihin. Ehkä niiden kuvitellaan jo olevan historiaa, tai sitten ne ovat jo hiipineet niin luonnolliseksi osaksi suomalaista politiikkaa, että ne eivät enää edes herätä huomiota.

Viime kuukaudet ovat kuitenkin tarjonneet runsaasti uutta havaintoaineistoa siitä, miten sosialidemokraattinen vallankäyttö on yhteiskuntalähtöistä, tasapäistä ja kaavamaisiin ratkaisuihin pyrkivää.

Demarien kulttuuritahtoa näyttää ylimpänä edustavan opetusministeri Antti Kalliomäki, joka antaa ohjeita koululaisten retkistä aidossa 1970-luvun sosialidemokraattisessa hengessä. Silloin heidän johdollaan luotua koulutuspolitiikkaa edusti mm. Koulu 70 -ohjelma, jonka mukaan koulutukselliseksi tasa-arvoksi ei riittänyt, että kaikille taataan yhtäläiset mahdollisuudet, vaan kaikille tulee taata yhtäläiset tulokset ainakin keskeisissä oppiaineissa. Jos retkelle osallistuminen tuottaa joillekin ongelmia, älköön niitä tehkö kukaan.

Taideopetusta ei Kalliomäen mukaan niinkään tarvitse lisätä, vaan sitä voitaisiin opettaa kielten ja matematiikan ohessa. Ei oikein tiedä, onko masentavampaa se, että Suomen opetusministeri päästelee tällaisia limboja vai se, että ne menevät läpi vähin äänin.

Kuntauudistuksessa kaavamainen kuntakoko ja jonkinasteinen pakko edustavat samaa runnovaa vallankäyttöä kuin demarivetoinen tupopolitiikka. Saman ilmiön kääntöpuoli ovat mm. Voikkaan tunnetut tapahtumat. Niin metsä(teollisuuskin) vastaa kuin sinne huudetaan.

Puolueen moraalinen paheksunta on edelleen voittoa tuottavan yrittäjyyden yllä, joten sen hyvinvointipalvelujakin voidaan käyttää vain välttämättömänä pahana julkisen sektorin resurssien ehtyessä.

Palkan tasaveron puolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma tyrmää sillä perusteella, että se on kommunismista vapautuneiden Euroopan maiden malli. Kuten EVA:n selvityksen tekijä toteaa, Marx toi progression verotukseen. Kuitenkin Marx ja Engels pitivät Kommunistisessa manifestissaan progression ylärajana 25 prosenttia, koska se sen jälkeen alkaisi jarruttaa työntekoa.

Asian ydin on siinä, että tasaveron maat ovat vapautuneet marxilaisuudesta, Suomi ei. Onko porvarillisilla puolueilla ensi talvena esittää parempia vaihtoehtoja vallankäyttöön?

+<<

Ainakin Sinä, Osku voisit vaikkapa lämmitelläksesi lukea suurin piirtein omaa ikäluokkaasi edustavien keskustalaisten kirjan, jonka alaotsikko on Tervetuloa 2020-luku! Varsinkin kun he lupaavat Sinulle tukea muutokseen.

Jo tuo lupaus kuitenkin osoittaa, että kirja ei anna sitä, mitä aiemmin mainittu kansi lupaa. Siitä paistaa läpi, että se on poliittisen tarkoituksenmukaisuuden leimaama. Se kyllä ottaa Sinusta poiketen huomioon myös kasvun lisäämisen, mutta käytännön toimet jäävät kovin vaisuiksi, eikä visiota oikein erotu.

Vanhaa on kyllä korjailtu kautta linjan, mutta mm. "Turvallisuuden muuttuvat kasvot" ovat saaneet vain pientä ehostusta, kirurgin veistä on haluttu selvästi karttaa.

Luottamusta kansalaisten aikuisuuteen ei havaitse yhtään aiempaa enemmän, ja työreformi jää yhtä vaisuksi kuin puolueellakin. Samoine virheineenkin kuin emopuolueella, ja samasta syystä: yhteys työmarkkinoiden ja työsuhteen arkipäivään puuttuu. Sen osoittaa jo huima väite, että "työreformin sisältö on valtaosin jo toteutunut"!

Tässäkö se oli koko juttu?! Mistä siis moinen meteli?

Päällimmäisenä asiavirheenä on vaatimus, että työnantajan ja työntekijän tulisi sopia mm. työn organisoinnista. Tämän jokainen työnantaja voi ihan vapaasti sopia työntekijöittensä kanssa, sillä se kuuluu liikkeenjohdon suvereenin päätösvallan piiriin, ja jos tämä haluaa sopia siitä, niin siitä vaan.

Mutta onnistuminen on kiinni osapuolten kypsyydestä. Ei siihen mitään lakia tai lisenssiä tarvita. Mutta ellei kypsyyttä ole, tällainen vaatimus vain jumiuttaa asioita.

Näin asia on aina ollut. Aiemmin mainitun HK-ohjelman syntyaikaan teollisuusyrityksissä oli lain edellyttämät tuotantokomiteat, joissa oli työnantajan ja työntekijöiden edustus. Ne olivat monissa yrityksissä pelkkää muodollisuutta, mutta toisenlaisiakin kokemuksia oli.

Ohjelman julkistamistilaisuudessa työryhmän puheenjohtaja Björn Immonen kertoi Sarlinilla noudatetusta periaatteesta: he eivät tee tuotantokomiteassa päätöstä, jos yksikin jäsen vastustaa sitä. Yli sadan hengen salissa kävi kohahdus ja joku huusi: "Tehän olette luopuneet työnjohto-oikeudesta!"

Immonen selitti rauhallisesti, että eivät he ole siitä luopuneet. Kyllä he voivat tehdä päätöksen koska tahansa, mutta he katsovat, että jos harkintakykyiset ihmiset vastustavat asiaa, niin se ei ole vielä kypsä päätettäväksi. He siis katsoivat työskentelevänsä aikuisten ihmisten kanssa.

Harvat yritykset ovat vieläkään päässeet tälle kypsyyden asteelle, ja pakkosäännökset eivät ainakaan edistä sitä, kuten yt-laki osoittaa. Sopimisvelvoite jumiuttaisi organisaation kehittämisen suuressa osassa yrityksiä käytännössä kokonaan ja hidastaisi lähes kaikissa, monissa kohtalokkaasti. HK-menettely on monin verroin parempi.

Yleissitovuuskin elää ja voi hyvin koskemattomana, joten melkeinpä korvissaan kuulee, kuinka 14 kirjoittajan joukko on hionut tekstiä, niin että särmiä ei jää jäljelle. Tulee mieleen sarjakuvasankari Harald Hirmuinen, joka taistelun edellä esitti julisteessaan taistelutunnuksen Voitto tai kuolema! Ympäriltä alkoi kuulua murinaa: liian ehdoton, kalman hajuinen ym.

Pantiin työryhmä miettimään asiaa, ja tuloksena oli: Maksimaalinen tulos tai kunniallinen perääntyminen!

Tavallaan tämän vahvistaa tieto, että on kirjoiteltu useita luonnoksia. Tuloksena on lähes komiteakieltä, joka jää pahasti Osku Pajamäen räväkkyyden varjoon. Selvitäänköhän näillä eväillä 2020-luvulle?

Pari kysymystä jää askarruttamaan ihan erityisesti. Kun kansikuvassa komeasti ohitetaan "yhtyneen vasemmiston ja korporatismin kahleista" varoittava kyltti, niin kuinkahan sen kanssa sopii yhteen Osku Pajamäen tukeminen. Osku kun selvästi haluaa vahvistaa ainakin korporatismia vetämällä nuoretkin tupopöytään? Onkohan konsensuksen paaduttava ja puuduttava vaikutus tehnyt jälkeään jo tässäkin joukossa?

Ja kun kirjoittajat varoittavat korporatismista eivätkä pidä kolmikannastakaan, mutta puolueen puheenjohtaja pääministerinä hehkuttaa tupoa ja kolmikantaa SAK:n edustajakokouksessa melkeinpä hurmoksen vallassa, eikös puheenjohtaja pitäisi panna vaihtoon jo tulevassa puoluekokouksessa? Onko aikaa odottaa lähelle tuota tavoitevuotta 2020?

Takaisin edelliseen lukuun
Siirry seuraavaan lukuun