Punapresidentti

Verkkolehti www.vapaasana.net 04.01.04
Luonnos kansalliseksi strategiaksi

Presidentti Tarja Halonen manasi uudenvuoden puheessaan hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä laatimaan maalle kansallista globalisaatiostrategiaa.

Mm. "Kiina-ilmiön" ja Viron EU-jäsenyyden vuoksi aikaa strategian laatimiseen ei ole tuhlattavaksi vuosikaupalla kolmikantatoimikunnassa. Tosiasiat on pystyttävä tunnustamaan nopeammin, ja hallituksen tehtävänä tasavallassa on panna toimeksi. Seuraava alustava luonnos kaipaa vain pientä täydennystä.

1. Lähtökohdaksi on otettava palvelukykymme globaalin talouden kokonaisuudessa, niin että muut kansakunnat haluavat ja pystyvät hankkimaan ja käyttämään tavara- ja palvelutuotteitamme. Palvelukyky on käsitteenä parempi kuin kilpailukyky. Kun se saadaan riittävän vahvaksi, globalisaatio muuttuu uhasta mahdollisuudeksi, sillä se merkitsee palvelumahdollisuuksien laajenemista. Tarkemmat perustelut ovat luettavissa Kanavassa 9/02.

2. "Kaiken lähtökohtana on ihminen", sanoi Halonen, kun hän vielä vaalikampanjassaan asetti etusijalle yhteisön. On siis luotava olosuhteet, joissa kansalainen voi kehittää voimavaransa täysimääräisiksi ja avattava ne tukokset, jotka estävät häntä käyttämästä niitä täysillä ja riittävällä motivaatiolla.

3. Uuden luomiseen on kaksi väylää: yrittäjänä tai työsuhteessa. Molemmissa asetettakoon tavoitteeksi nykyisen hallituskauden aikana alentaa puoleen ne esteet, jotka ehkäisevät väylien täysimääräisen käytön. Niille, jotka haluavat virkamiehinä olla palvelemassa tätä luovaa prosessia, annetaan siihen asianmukainen varustus ja palvelumotivaation varmistava koulutus.

4. Yrittäjyysväylällä pantakoon verouudistus uusiksi ja poistettakoon ne katot, jotka sinne ovat versoneet kateuden maaperästä jarruttamaan "liiallista" menestystä. Itsensä kehittämisen katoksi pantua veroprogressiota alennettakoon samalla olennaisesti tavoitteena siirtyminen veljeskansamme virolaisten tavoin tasaveroon.

5. Työlainsäädännössä tunnustettakoon pikimmiten se Suomessa hiljan vierailleen London Business Schoolin apulaisprofessorin Lynda Grattonin ajatus, että suuret ikäluokat ovat viimeisiä, jotka haluavat vielä työnantajaansa lapsen ja aikuisen välisen suhteen, kun seuraavat haluavat jo kahden aikuisen välisen suhteen.

6. Tästä välittömästi seuraava johtopäätös on yleissitovuuden poistaminen ja työlainsäädännön pakottavien ja työn tarjoamista jarruttavien säännösten karsiminen, niin että niiden volyymi keskeisessä työlainsäädännössä alenee noin 90 prosentin tasosta alle kymmeneen prosenttiin.

7. Tällöin voidaan samalla karsia muuta epäluottamukseen ja työntekijöiden lapsen asemaan perustuvaa säännöstöä ensi alkuun ainakin puoleen. Työaikalaki voidaan kumota tarpeettomana ja sen keskeiset säännökset sijoittaa uudelleen kirjoitettavaan työsopimuslakiin. Työehtosopimukset voidaan kirjoittaa vain puitteita luoviksi ja karsia sivumäärältään noin kymmenesosaan nykyisestään. Valmiita malleja on olemassa.

8. Näin samalla mahdollistetaan Halosen mainitsema joustavuus, jolla työ ja perhe-elämä voidaan parhaalla mahdollisella tavalla yhteensovittaa puhujan tarkoittamalla tavalla ja läheisyysperiaatteen mukaisesti. Ylätason pakkosääntelyllä siihen ei voida koskaan päästä.

9. Nopealla lainmuutoksella palautettakoon ahkeruus kunniaan ottamalla se takaisin työsopimuslain mukaiseen työtodistukseen, mistä uusi työsopimuslaki sen poisti. Näin arvolause työtodistuksessa annettaisiin vanhan lain tavoin työtaidosta, ahkeruudesta ja käytöksestä. Asialla on suurempi symbolimerkitys kuin presidentin rukouspäiväjulistuksella, jonka vuoksi hallitus ryhtyi ripeästi lainsäädäntötoimiin, jotka tosin ansaitusti päätyivät roskakoriin.

10. Samoin palautetaan perhe kunniaan kansalaisen henkisen kasvun ja uusiutumisen tukikohtana, mikä merkitsee myös kotityön ja lastenhoidon tuntuvaa tukemista verotuksellisin keinoin. Lasten kasvatuksessa asetetaan selkeästi tavoitteeksi heidän kehittymisensä omilla ehdoillaan ehyiksi persooniksi yritysten "työvoiman" asemesta.

11. Yritysjohdon koulutuksessa asetettakoon ykköstavoitteeksi yhteistyökyky aikuisten, harkintakykyisten ihmisten kanssa, niin että heidän "käsittelynsä" massatuotannontekijänä ja heistä puhuminen "työvoimana" jäävät historiaan. Muussa tapauksessa Halosenkin mainitsemat korkea koulutus ja osaaminen jäävät hyödyttömiksi ja tuloksena on vain lisää turhautumista.

12. Näiden muutosten jälkeen voidaan vakavasti keskittyä sen "yhdessä tekemisen meiningin" kehittämiseen työpaikkatasolla, josta SAK:n Lauri Ihalainen puhui viime vuoden marraskuussa.

Halonen kertoi tietävänsä, että työmarkkinajärjestöillä on tarvittavaa päättäväisyyttä strategian luomiseksi. Vaarana kuitenkin on, että hänen entisen työnantajansa SAK:n päättäväisyys suuntautuu tarvittavien muutosten torjuntaan.

Niinpä tarvitaan myös Halosen omaa päättäväisyyttä, että hän panee kertyneen sataa prosenttia lähentelevän suosiopääomansa likoon ay-liikkeen taivuttamiseksi asialle suopeaksi. Ei sitäkään pääomaa saa toimettomana makuuttaa, vaan se tulee panna tuottamaan yhteistä hyvää, jopa sen vähentyminen riskeeraten. Muuten hänen puheensa avainkohdalta puuttuu uskottavuus.

+<<

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

Kanava 9/02: Yrityksen etiikan perusta on unohtumassa
Kauppalehti 07.04.03: Mihin loppui Sailaksen rohkeus?
Taloussanomat 30.09.03: Sanat paljastavat johtamisasenteet
Taloussanomat 17.10.03: Työlainsäädäntö pitää työntekijöitä lapsina

Kriisin kautta

Siis lähtökohdat verrattuna siihen, mitä maan tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä, ovat presidenttiä ajatellen jokseenkin masentavat.

Työn käsite on joka tapauksessa pakko määritellä uudelleen senkin vuoksi, että palkkatyön ja yrittäjätyön välinen raja tulee varmuudella hämärtymään.

Aiemmin mainittu Kimmo Kevätsalo on väitös- ja muissa kirjoissaan puhunut yrittäjämäisesti toiminnasta. Tämä merkitsee väistämättä sitä, että verotuksen lisäksi myös työlainsäädäntö on pakko lähitulevaisuudessa panna uusiksi.

Esko Aho siis uskoi, että hän olisi edustanut muutosta, johon kansa ei kuitenkaan vielä olisi ollut valmis. Hänellä tuntui olevan taustalla ajatus, että siitä olisi seurannut kriisi.

Muuntotarve on niin suuri, että ei siitä mitenkään voida ilman kriisiä selvitä. Mutta eihän sillä ole väliä. Kriisihän on murros, jonka jälkeen kehitys ottaa uuden suunnan, kohti parempaa tai huonompaa. Vain tilanteen entisellään jatkuminen on suljettu pois.

Vihreiden kaupunginvaltuutetun Tuomas Rantasen debattikirjoitus Helsingin Sanomissa oli otsikoitu "Makasiineilla kytee demokratian kriisi".

Mutta vastakohan se kytee, ja juuri makasiineillako se kytee? Vai oliko niin, että makasiinimellakat vain auttoivat tilanteen putkahtamista pinnalle, ainakin hetkeksi.

Kriisi on näet siitä kavala asia, että sen alkamista on hyvin vaikea havaita. Se voi muhia pinnan alla kauankin ja tulla sitten pintaan jonkin ihan satunnaiselta näyttävän asia yhteydessä.

Tässäkin asiassa on syytä konsultoinnin avulla käyttää hyväksi parasta mahdollista asiantuntemusta. Vaikea on löytää parempaa kuin espanjalainen filosofi ja yhteiskuntakriitikko José Ortega y Gasset, joka on kirjoittanut mm. Massojen kapinan, piti vuonna 1993 Madridin yliopistossa historian kriiseistä luentosarjan, joka on myös suomennettu.

Ortega määrittelee kriisin siten, että se tila, jossa ihminen lakkaa elämästä tiettyjen asioiden ja kiinnekohtien varassa ja siirtyy elämään toisten asioiden ja kiinnekohtien varassa. Kyseessä on siis kaksi tuskallista vaihetta: irrottautuminen entisestä ja kiinnittyminen uuteen. Ja välissä on roikkuminen tyhjän varassa, joka tuskin on ihmisestä koskaan houkutteleva vaihtoehto.

Tarkkaavainen lukija voi itse havainnoida seuraavasta Ortegan tekstistä, onko kriisin tunnusmerkkejä olemassa vai vastako ne kytevät.

+>>

Omituista kyllä kuuluu jokaisen kriisin alkuun eräänlainen kyynisyyden vaihe. Ja ensimmäinen länsimainen kriisi - se, joka esiintyy kreikkalais-roomalaisessa historiassa - alkoi juuri silloin, kun "keksittiin" kyynisyys ja ryhdyttiin sitä levittämään. Yhä uudelleen tämä sama ilmiö toistuu, toivottoman yksitoikkoisena. - Mutta mitä tyytyväisempiä ihmiset ovat tähän näennäiseen - ja varsin helposti käyvään vapautumiseen puhtaan järjen vallasta, sitä suurempaa avuttomuutta ha tuntevat jouduttuaan sen toisen järjen valtaan, joka on väistämätön ja jota ihminen ei milloinkaan voi syrjäyttää, tahtoipa hän tai ei: elämänjärjen, joka on sama kuin elämä itse.

Kenties tämän selvittelyn puitteissa joudumme havaitsemaan, että tieteellisen perspektiivin sekoittaminen elämän perspektiiviin on tuonut mukanaan ylipääsemättömiä vaikeuksia ja että se perspektiivi on väärä. Tulemme tosiaan näkemään, ettei elämä salli itseään väärennettävän.

Jokainen kulttuuri ja jokainen suuri kulttuurikausi päättyy ihmisen 'sosialisointiin', ja vastaavasti taas ihmisen sosialisoituminen riistää hänen elämästään sen yksityisyyden, jota elämä aidoimmillaan on ... Näin tapahtuu 'sosialisoituminen' ja alkaa fraseologian herruus.

On merkillistä, että historiallisten kriisien puhkeaminen sattuu niihin aikoihin, jolloin elämä joka suhteessa alkaa yhdenmukaistua, niin että kaikessa on vähän kaikkea eikä missään mitään täysin itsenäistä ja selvästi erottuvaa.

Ja lopuksi tapahtuu vielä eräs arvojen ylösalaisin kääntäminen, jota tosin ei ilmaista yhtä selvin sanoin kuin edellistä, mutta joka kuitenkin pannaan täytäntöön: ellei miesten onnistu hoitaa asioita, niin annetaan naisille suunvuoro. Antiikin kriisistä todella alkaakin naisten asteittainen astuminen julkisuuteen, heidän osallistumisensa politiikkaan ja henkiseen elämään ja oikeastaan uskonnolliseen elämään.

+<<

Itänaapurissamme Ortegan varoitusta tieteellisen perspektiivin sekoittamisesta elämänperspektiiviin yritettiin uhmata tieteellisen sosialismin ja materialistisen dialektiikan avulla. Tänään tämän ihmiskokeen tulos on tiedossa.

Ortegan sanoja voisi muutenkin pohdiskella pitkäänkin ja löytää lukuisia yhtymäkohtia nykypäivän Suomeen, mutta presidentin vaalien aikaisen fraseologian herruuden lisäksi muistutettakoon vain, miten monet ovat viime aikoina kaivanneet Kekkosta takaisin Suomeen ja de Gaullea Eurooppaan. Entä oliko Lordin menestys merkki siitä, että sittenkin kaivataan jotakin "täysin itsenäistä ja selvästi erottuvaa"?

Onhan suomalaisilla perinteitä siinä, miten alkuvoimainen sekä täysin itsenäinen ja selvästi erottuva voi hurmata jopa eteläisen Euroopan hienostelevat naiset. Kyösti Vilkuna kertoo vanhassa tarinassaan karoliini Simuna Antinpojasta, joka oli joutunut sananviejän tehtävissä Versaillesin hoviin, missä vieraanvaraiset isännät tarjosivat hänelle ruokaa. "Mikä karhu", huokailivat hovin naiset, kun Simuna vetäisi pöydässä puukon vyöltään ja alkoi jäyhään tapaansa jyystää sillä leipää ja lihakimpaleita.

Marx ja marxilaisuus eivät tuo tai suo meille tällaista omaperäisyyttä, vaan kaikki on jyrättävä samaan univormuun.

Nyt päälle painava kyynisyys on ollut selvästi erottuvaa mm. makasiinimellakan yhteydessä, niin että sen myrkky on pursunut puhujien suusta. Ilmavaivoista ovat puhuneet äijäkulttuurimme pönäkät edustajat, joilla voi ainakin mahan ympärysmitan perusteella epäillä olevan enemmän ilmavaivoja kuin asiansa puolesta puhuvilla nuorilla.

Valtakunnankyynikko Harri Holkeri puhui "köyhälistöstä" ja "räyhälistöstä" tavalla, joka osoitti hänen olevan yhtä pahoin ulalla kuin maan turmiolan tielle johtaneen hallituksensa pääministerinäkin. Hänen maalle aiheuttamiensa vahinkojen kiintiö on kyllä jo täysi ilman uusia näyttöjäkin.

Ja eikö vain putkahtanut aamu-tv:hen jälleen myös kokoomuksen peruskyynikko Raimo Ilaskivi, jonka kansantaloustieteen luennot lähes puoli vuosisataa sitten olivat selkeitä, mutta niiden pohjana oli kaynesläisyys, josta kaikkien maiden sosialistit ja fasistit ovat ammentaneet, mutta jo aikaa sitten tyhjiin. Se ei anna eväitä eikä ymmärrysmahdollisuuksia tämän päivän kysymyksiin.

Ilaskiven esiin ponnahtaminen on aina huono enne. Niin myös nousu kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 1994 presidentinvaaleissa. Hänen romahduksensa alkoi Kauppalehden etusivun mittaisesta ilmoituksesta: "Ay-liike on yhteiskuntamme selkäranka".

Lääkäri Pertti Pakarinen (mm. kirja Suhteet kohalleen) kertoi aikoinaan, että kyynisyys on tutkimuksissa todettu sydäninfarktien suurimmaksi syylliseksi. Asiasta ei sen jälkeen ole juuri näkynyt mainintoja, mutta joka tapauksessa se on tappavaa myrkkyä sekä ihmiselle että yhteiskunnalle.

Tavanomaisin ja meilläkin jo nähty primitiivireaktio on vaatimus poliisin lisäämiseksi. Se voisi auttaa, jos virkoihin saataisiin TV 2:n konstaapeli Reinikaisia, mutta hänestä on jo aika jättänyt. Varma tulos olisi vain ahdistuksen ja purkausten lisääntyminen.

Kun "oikean työn" sisältökin joutuu uuteen pohdintaan, voisi tehdä pieniä ennakoivia ajatusharjoituksia vaikkapa kaikkien tunteman apostolisen joukon avustamana.

+>>

Yliopisto 9/97
Jeesuksen työnteko

Eksegetiikan dosentti Matti Myllykoski väittää, ettei Jeesuksen koskaan kerrota tehneen työtä (Yliopisto 6/97). Onpa omituinen väite yliopiston opettajalta, sillä Jeesushan kiesi Raamatun mukaan jatkuvasti ympäri maata opettamassa ihmisiä, olipa hänellä omat opetuslapsensakin, varsinainen oma korkeakoulu siis. Heti uransa alkajaisiksi hän muutti veden viiniksi ja järjesti myöhemmin viiden tuhannen miehen muonituksen asiallisesti tyhjästä sekä mm. paransi sairaita jokseenkin liukuhihnalta.

Myllykosken väitteen selittänee vain työelämäämme ja sitä koskevaa kielenkäyttöä hallitseva vanhentunut näkemys, että työtä on edelleen tehtävä paratiisin kirouksen mukaisesti otsa hiessä ja "ajan kanssa" raataen. Palkkaakin maksetaan käytetyn ajan eikä tuloksen perusteella.

Tässäkin Jeesus oli aikaamme edellä. Jos hänen työnsä tuloksia katsotaan, ne ovat todella huikeita. Ja työn tuottavuus ei mahdu inhimilliselle asteikolle, ei siis myöskään Myllykosken virkamiesmittareihin.

Myllykosken tylyyn arvioon lienee vaikuttanut myös se, että "oikeaksi" työksi meillä katsotaan vain työ- tai virkasuhteessa tehty työ. Jeesuksella oli vain toimeksiantosopimus taivaallisen isänsä kanssa, joten hän oli siis itsenäinen yrittäjä, jonka työtä virkamiehet eivät helpolla ymmärrä työksi.

Yrittäjän vapaus oli Jeesukselle välttämätön, sillä ei voi olla vapahtaja, ellei itse ole vapaa. Niinpä hän teki työtään usein öiseen aikaan, jopa sapattina, eikä ylitöiksi menemisestä näy valitteluja. On mahdollista, että Myllykosken mainitsemat ruoat ja juomat olivat palkkaa luonnossa, mutta rahaakin hänen koulunsa sai, ilmeisesti kalastuksesta, koska opetuslasten kerrotaan joskus käyneen ostamassa ruokaa.

Jeesuksen toiminta perustui mahdollisesti osittain harmaaseen talouteen. Roomalaiset loivat keskitetyn oikeusjärjestyksen, joten sikäläisissä keskusvallan edustajissa Jeesuksen omapäisyys herätti samaa levottomuutta kuin yrittäjä nyky-Suomessa. Siksi silloiset verovirkailijat ja fariseukset panivat kommandojoukkonsa Jeesuksen kimppuun vähintään yhtä julmin menetelmin kuin meikäläinen verohallinto.

Jeesus itsekin varoitti: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan (Matt. 9:34). Miekalla olisi varmasti edelleenkin töitä, jos hän sattuisi ilmestymään uudestaan Suomessa. Alkajaisiksi hän ehkä käyttäisi miekkaansa tupomekanismin sidosten katkomiseen ja työaikalain kumoamiseen, että pienetkin työn mahdollisuudet voitaisiin hyödyntää ajasta ja paikasta riippumatta.

+<<

Takaisin edelliseen lukuun
Siirry seuraavaan lukuun