Punapresidentti

Kriisi kytee?

Eräs asia on joka tapauksessa täysin selvä. Työn käsite ja sen tekemistä koskevat säännöt joudutaan lähitulevaisuudessa varmuudella määrittelemään uudelleen. Vanhan teollisuusyhteiskunnan säännöt ovat aikaa sitten vanhentuneet, mutta yhä edelleen niillä kitkutellaan eteenpäin, tupokausi kerrallaan.

Kaikki keskeiset työlait, jotka on monikymmenhenkisin komiteoin ja vuosien uurastuksen laman jälkeen laman jälkeen uudistettu, työaikalaki, työsopimuslaki ja vuosilomalaki, ovat jo ennen syntymistään vanhentuneet. Kaikki ne ovat uudistuksessa entisestään huonontuneet, viimeksi "uudistettu" vuosilomalaki eniten.

Työaikalain lähtökohta, että työtä tehdään tietty tuntimäärä tietyssä paikassa alkaa olla nykymaailmassa jo absurdi.

Jos vain on malttia ja kykyä tutustua asiaan ja tuntee työelämää ja maailmaa, joutuu allekirjoittamaan hyvin pitkälle prekariaatin takana olevan EuroMaydayn lähtöteesit, vaikka ei kaikilta osin samoihin johtopäätöksiin päätyisikään.

Perustuloa voidaan sen mukaan pitää "tietopohjaisen talouden näkökulmasta julkisena sijoituksena tietoon ja tiedon tuotantoon sekä ihmisten lähtöpalkkana".

"Organisaatiot odottavat tulosta, mutteivät maksa kaikesta siitä yhteiskunnallisesta elämästä, joka ei varsinaisesti materialisoidu missään määrätyssä työsuorituksessa mutta on jokaisen välttämätön edellytys. Perustulo olisi rehellinen korvaus yhteiskunnallisesta tuotannosta, tuotannosta, jossa kaikki ovat mukana työmarkkinastatuksesta riippumatta vain intensiivisyyden asteen vaihdellessa."

Liikkeen mukaan palkkatyö on vain osa sitä kokonaisuutta, jossa ihmiset osallistuisivat yhteiskuntamme rakentamiseen.

Tarkkaavainen lukija saattaa havaita, että ajatuksissa on hämmästyttävän paljon yhdenmukaisuutta Lynda Grattonin ajatusten kanssa - ja muistaa, että hän haastoi Marxin, teollisen työkulttuurin profeetan.

Grattonin ihanteena olivat mm. Sokrates ja Platon, jotka maleksivat muinaisen Ateenan torilla ja leveillä Bulevardeilla ihmisten kanssa rupatellen. Sokrates oli jopa niin laiska, ettei viitsinyt kirjoittaa opetuksiaan paperille, vaan jätti sen oppilaansa Platonin tehtäväksi. He nyt ainakin olivat hylkiöitä, joiden työllä ei ollut mitään arvoa? Ei edes tiedetä, jaksoivatko he kuljeskella kahdeksaa tuntia päivässä.

Paljonko Nokia olisi heille maksanut tunnilta? Ja olisiko työnjohto-oikeutensa nojalla määrännyt, millaisia ajatuksia heidän tulee ajatella? Olisiko tulos ollut parempi ja kestävämpi? Vai olisiko sellaisille tyhjäntoimittajille kannattanut maksaa mitään.

Tosiasiassa Nokialla oli parikymmentä vuotta sitten Sokrateen tyyppiä oleva pohdiskelija Tuija Matikka, joka kirjoitti erittäin oivaltavia analyysejä. Mahtaako olla enää? Ei ole aikoihin kuulunut mitään vastaavaa.

Gratton jättää häveliäästi mainitsematta, että "vapaat miehet" saattoivat maleksia bulevardeilla sen vuoksi, että orjat tekivät työt ja tuottivat sen lisäarvon, jonka siivellä arvon filosofit spatseerailivat. Ja Sokrateen puoliso Ksantippa piti kotona niin tiukkaa jöötä, että Sokrates lienee tuntenut olleensa lähinnä valiokuntaneuvoksen vakanssilla, eikä ole ihme, ettei hän viihtynyt kotosalla.

Kun ei hänen pojistaan ole tarkempaa tietoa, ei voi päätellä myöskään sitä, kävikö hänen tiensä filosofiksi samaa rataa kuin Aapelin suutari Rummukaisella, jolla oli "häjy eukko ja juoppo poika, ja niin hänestä tuli filosofi".

Ei ihan filosofiksi tarvitse tulla, jotta voisi kehittää luovia ajatuksia, kunhan on sille suotuisa ilmapiiri. Ei kaikista myöskään tule filosofeja pelkästään sen vuoksi, että he kuljeksivat kaduilla ja istuksivat kaljabaarissa, olkoonpa heidän aviopuolisonsa ja lapsensa millaisia tahansa. Ei filosofiksi ole päätynyt edes Pentti Arajärvi, vaikka hänellä näyttäisi olevan vetelehtimisen lisäksi muitakin edellytyksiä.

Mutta monet saavat kaljabaarissa istuskelusta palkkaa jo nykyisinkin, armopaloina nöyryytysjärjestelmän kautta ja huonon omantunnon taakkaa kantaen. Ja purkavat sitä ulospäin kuka mitäkin jäynää keksien, kuten Pulliaisen kertomakin osoittaa. Tietenkin voi väsätä myös ns. demaritason väitöskirjan.

Samalla tavoin huonoa omaatuntoa kantavat ne, jotka tekevät arvokkainta mahdollista työtä, hoitavat kotonaan omia lapsiaan. Sitä ei noteerata kansantulotilastossa eikä arvosteta muutenkaan, vaikka sillä luodaan pohjaa tulevaisuudelle.

Kuka pystyy laskemaan, paljonko lisäarvoa tuottaisi se, että ihmisten harteilta otettaisiin tämä taakka?

Mutta eihän nyky-yhteiskunnassa ole orjia, jotka elättävät pelkkään perustuloon tyytyvät. Ei ole, mutta on koneita, jotka vastaavat antiikin orjia ja ovat syrjäyttäneet suurelta osin ihmistyön. Näin ne tulisivat siihen tehtävään, jolla niiden käyttöä on jo kauan perusteltu: vapauttavat ihmiset työn orjuudesta. Nyt näyttää siltä, kuin olisi siirrytty koneiden orjuuteen.

Eipä nykypäivänä tarvitsisi enää edes kotoaan poistua Sokratesta leikkiäkseen. Sillä tämän päivän tori on internet, rannaton ja rajaton, jossa miehen - ja naisen - aatos voi lennellä kenenkään voimatta verkkoja sen eteen viskoa. Siksi kaikki maailman pravdat, Hesarikin, vetelevät viimeisiään.

Mutta jonkun kai olisi tässäkin yhteiskunnassa tehtävä ns. oikeita töitä? Varmasti näin on, ja varmasti enemmistö ihmisistä ei tyytyisi pelkkään perustuloon, vaan haluaisi investoida omaan kehitykseensä saavuttaakseen Grattonin termein täyden mittansa.

Mutta mitä takeita olisi siitä, että näin tapahtuisi? Ei mitään. Tarvittaisiin se "uskon hyppy", josta taloustieteen nobelisti James Buchanan puhui kesällä 2002 kansainvälisen Tampere-klubin kokouksessa.

Buchananin mukaan perusoletus on, että kaikki ihmiset ovat kykeneviä tekemään omat valintansa ja olemaan autonomisia. Sen lisäksi on oletettava, että ihmiset ryhtyvät poliittiseen ja taloudelliseen kanssakäymiseen toisten kanssa rehellisten menettelytapojen, vastavuoroisuuden ja keskinäisen kunnioituksen perusteella.

Vaikka jotkut kansalaiset toimivatkin vastoin näitä perusoletuksia, on Buchananin mukaan tehtävä uskon hyppy ja toimittava näiden perusoletusten mukaan. Grattonin sanoin olisi luotettava, että ihmiset ovat aikuisia ja vastuullisia yksilöitä.

Viime kädessä on siis kysymys ihmiskäsityksestä. Tämä on täsmälleen päinvastainen ihmiskäsitys kuin Marxilla, Halosella ja kumppaneilla. "Luottamus on hyvä, mutta kontrolli parempi", oli Leninin tunnettu johtolause. Siksi Halonenkin tunsi sinne vetoa. Ja tulokset ovat tunnetut.

Marxilaisen ihmiskäsityksen pohjalta solmitut työehtosopimukset tuhoavat luottamusta juuri tämän lähtökohtansa vuoksi. Sanoin muutama vuosi sitten uuden työsopimuslain voimaantuloa käsitelleessä Työoikeudellisen yhdistyksen seminaarissa, että niitä, jotka toimivat Buchananin perusoletuksen vastaisesti, on sekä työntekijöistä että työnantajista pari kolme prosenttia. Kuitenkin sopimukset tehdään heidän ehdoillaan.

Eriäviä mielipiteitä ei kuulunut, vaikka paikalla oli runsaasti ay-juristeja.

Jo 1970-luvulla työelämätutkijat kertoivat, että jos ihmisiä kohdellaan, niin kuin he olisivat fiksuja, niin hehän mokomat alkavat käyttäytyä sen mukaisesti kuin ihan oikeasti olisivat fiksuja. Mutta jos heitä kohdellaan kuin kepillä ja porkkanoilla johdettavia aaseja, niin kohta he alkavat näyttääkin aaseilta.

Tähän tarvittaisiin sitä herätys- ja sivistysliikettä uuden suhteen luomiseksi ihmiseen ja työhön, jota Jari Sarasvuo kaipaili Aamulehden kirjoitussarjassaan, vaikka tuomitsikin siihen suuntaan varovaisia askeleita kirjassaan Hullu työtä tekee ottaneen työterveyslääkärin Juhani Seppäsen.

Perustulo jäisi parhaassakin tapauksessa niin pieneksi, että ei se ainakaan täyttä mittaansa etsiviä tyydyttäisi. Työtä tekeviä hulluja varmasti löytyisi melkoinen määrä. Aivan uutta innostusta saattaisi syntyä siitä, että työ ei olisi pakkotyötä eikä ansaittu lisäraha heti söisi armopaloina annettua sosiaalirahaa.

Tietynlaista hulluuttahan yrittäjäksi ryhtyminenkin on, mutta itse asiassa se houkuttelee hämmästyttävän suurta määrää ihmisiä juuri sen vuoksi, että voi panna kaikki peliin ja löytää omat mittansa. Selityksiä on siihen haettu ja löydetty.

+>>
To: kl.mielipide@kauppalehti.fi
Sent: Friday; March 05, 2004 1:56 PM
Subject: Yrittäjyys on geenivrhe?

Yrittäminen on geenivirhe?

Edesmennyt ilmajokelainen yrittäjä Seppo Hautala, jonka VS-yhtiöt kaadettiin poikkeuksellisen kovin ottein, sanoi aikanaan, että yrittäjäksi ryhtyvä on hullu. Hänellä vain on ylimääräistä energiaa.

Nyt asia on saanut tieteellisen vahvistuksen. Tutkijat Leena Palotie ja Liisa Keltikangas-Järvinen ovat löytäneet ns. elämysgeenin, joka panee mm. löytöretkeilijät hakemaan poikkeuksellisia kokemuksia. Yrittäminen on eräänlaista löytöretkeilyä. Tutkijoiden mukaan asiaa voidaan auttaa lääkinnällisin keinoin.

+<<

Erityisen hullu on se, joka ryhtyy yrittäjäksi tässä marxilais-haloslaisessa henkisessä ilmapiirissä. Ihmistä arvostavassa ilmastossa sen sijaan voisi vapautua aivan arvaamattomia henkisiä energioita. Mutta Kauppalehdessä lienee havaittu kirjoittajassa jotakin geenivirhettä, koskapa kirjoitusta ei julkaistu.

Halosen ja Mkapan globalisaatioraportista Elcoteqin hallituksen puheenjohtaja Antti Piippo sanoikin syntyvän sellaisen vaikutelman, että Suomessa ei pitäisi harjoittaa yritystoimintaa. Samoin hän ennen vaaleja varoitti Kauppalehti Pressossa Halos-ilmiöstä. Tällaiset varoitukset jätetään Suomessa tietenkin omaan arvoonsa.

Mutta erkkolainen Taloussanomat siis julisti vielä näkyvämmin Halosen ilosanomaa isäntävallan nujertamisesta. Kannen elefantin kokoinen EI sopiikin parhaiten Halosen tunnukseksi, vaikka sitä tuskin olikaan otettu kaksi päivää aiemmasta OsuVa-tiedotteesta.

Takaisin edelliseen lukuun
Siirry seuraavaan lukuun