Punapresidentti

Arto Lahti: Halonen salailusarjan mestari

+>>

Suomeen on pesiytynyt poliittisen salailun ilmapiiri. Pieni poliittinen eminenssiryhmä tekee merkittäviä päätöksiä ja linjaratkaisuja, joihin liittyy täysin demokratian vastaista salailua. Voidaan sanoa, että presidentti Halonen johtaa tällä hetkellä salailun mestaruussarjaa toimiessaan asioissa ulospäin päätöksentekijänä.

Suomessa puhutaan Stasi-listasta, jonka salailua presidentti Halonen jatkaa, esimerkkinä vaikenemisesta. Sen välitön yhteiskunnallinen merkitys on todennäköisesti kuitenkin suhteellisen vähäisempi verrattuna useaan muuhun salailuun. Näitä esimerkkejä ovat mm. Koiviston ajan EMU-päätös ja EU-puolustustavoitteet vuodelta 1993, Koiviston konklaavin asiakirjojen salaaminen sekä ns. sotasyyllisyystuomioiden purkamisen estäminen ja Karjalan palautuksesta vaikeneminen.

Tammikuussa 2000, Tarja Halosen ollessa ulkoministerinä, julistettiin UM:ssä salaiseksi presidentti Koiviston ajan EU-kokouspöytäkirja ja -muistio, joista käy selkeästi ilmi kaksi kiusallista asiaa. Joulukuussa 1993 pidetyn kokouksen päätöksistä toinen oli EMU-päätös, jossa itsenäisen valtiontalouden hoitoon tarkoitettuja instrumentteja ja päätösvaltaa luovutettiin maan rajojen ulkopuolelle. Toisena asiana kokouksessa hyväksyttiin EU-puolustuksen tulevat velvoitteet. Siitä hetkestä saakka on valtaapitävillä ollut vaikeutena asian kertominen kansalle.

Kouvolan Sanomissa oli jo marraskuussa 1999 EU-tohtori Teija Tiilikaisen haastattelu "Suomalaisten yhteinen salaliitto: Edessä on EU:n yhteinen puolustus", Tiilikainen kertoi. "Ensin ajattelin, että onko kyse poliitikkojen haluttomuudesta tuoda tätä herkkää asiaa esiin. Meillä on kuitenkin aika paljon EU-kriittisyyttä ja puolustus on herkkä asia. Mutta olen alkanut miettiä, että meillä ihmiset saattavat laajemminkin ajatella niin, että tästä asiasta ei paljon tarvitse puhua."

Viimeksi 10.01.05 saimme Ilta-Sanomista lukea, ettei ehdokas Heidi Hautala saanut luettavakseen ulkoministeriön salaista virkamiesraporttia, joka liittyi turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmisteluun. Ehdokkaat Halonen ja Vanhanen tunsivat varmasti täsmällisesti raportin sisällön.

Nato ja Euroopan yhteisön ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) on kuitenkin Suomen salarakas, ollut jo yli 12 vuotta. Salailu ei aina onnistu täysimääräisesti. SataSeutu-lehden osoitteesta löytyvät ne asiakirjat, jotka salattiin Halosen ollessa ulkoministerinä. Satakunnan kansa ja SataSeutu ovat uutisoineet asiasta. Miksi niihin ei mikään muu tiedotusväline ole tarttunut? Pöytäkirjat ja muistiot löytyvät sivuilta www.satanen.com.

Kolmas esimerkki on Halosen presidenttinä tekemä päätös salata ikuisiksi ajoiksi Koiviston konklaavin asiakirjat vuodelta 1992. On kansalaisten oikeustajun vastaista, että presidentti ryhtyy näin voimakkaasti salaamaan toisen presidentin tekemisiä. Mitä kaikkea salaamista niissä oikein on?

Koiviston järjestämä tilaisuus merkitsi paitsi noin 40 000 yrityksen konkurssivelkojen myös laman syvenemistä ja kokoluokkana 400 000 ihmisen joutumista taloudelliseen umpikujaan. Se on myös selvitysten perusteella merkinnyt noin 15 000 ihmisen itsemurhaa.

Erittäin merkittävät taloudelliset oikeudet voivat riippua Koiviston konklaavin asiakirjojen käyttämisestä todisteena. Emme ole vieläkään päässeet eroon sen oikeuspoliittisen seminaarin seurauksista. Työttömien määrä on edelleen huikea. Valtion- ja kuntatalous ovat kuralla, joten julkisia palveluja joudutaan leikkaamaan.

Neljäntenä salailuna voidaan pitää ns. sotasyyllisten tuomioiden purkamisesta vaikenemista, mikä merkitsee Suomen yhä pysyvän sotiin syyllisenä tyhjistä kunniapuheista huolimatta. Tähän samaan sarjaan voidaan laskea Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamisesta ehdottomasti tarvittava poliittisen keskustelun täydellinen vaientaminen. Tässä Halonen ja Vanhanen ovat erityisesti kunnostautuneet.

Miksi vaietuista ja salatuista asioista ei saisi keskustella? Kyse on demokratiasta ja suomalaisista ihmisoikeuksista. Julkisen hallinnon avoimuus on demokratian perusarvo. Näitä arvoja tulee presidentin - kuka tahansa hän onkin - vaalia!

+<<

Selvää on, että viesti näki päivänvalon vain eräissä pikku lehdissä, joten valtamedian kannalta sitä ei ollut olemassakaan. Eihän niille ole olemassa Koiviston konklaaviakaan.

Koiviston konklaaviin osallistui useista lähteistä saatujen tietojen mukaan mm. korkeimpia oikeusviranomaisia ja siinä ohjeistettiin oikeuslaitosta toimimaan siten, että pankit eivät saa hävitä niitä vastaan nostettuja oikeusjuttuja, joista suurin osa oli peräisin lama-ajalta.

Halosen salauspäätös 30.07.2002 oli erityisen törkeä mm. siksi, että sille ei ole laissa perustetta, eikä sellaista ole edes yritetty löytää, vaan ainoana perusteena on puoluetoverin ja aiemman edeltäjän Koiviston pyyntö. Kuitenkin kaikille viranomaistoimille on perustuslain mukaan oltava peruste laissa.

Päätöksen sanamuoto oli seuraava:

+>>

Presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä päätään ja määrään presidentinviran hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi, että asiamies, tutkija Kalevi Kannuksen pyyntöön saada jäljennökset presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 järjestämään oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen liittyvistä asiakirjoista ei suostuta.

+<<

Päätös oli presidentin neuvonantajan Martti Mannisen esittelemä.

Uskooko arvoisa presidentti todella, että tällaisilla salaamispäätöksillä vahvistetaan presidentintoimen hoitamista kohtaan tunnettua luottamusta!

Onneksi ei vielä ole kumottu sitä Nobel-kirjailijan julkilausumaa viisautta, että vaietuinkin asia nousee esiin, mutta silloin, kun se itse tahtoo. Saa nähdä, milloin mm. Koiviston konklaavin pöytäkirja ja Stasi-lista tahtovat nousta esiin.

Arto Lahti toteaa, että eräillä lehdillä on aineisto yleisön saatavissa, mutta muut lehdet eivät ole siihen tarttuneet. Asialle on yksinkertainen selitys. Meillä asiaa tai uutista ei ole olemassa, ellei sitä ole Helsingin Sanomissa sellaiseksi noteerattu.

Hesari on Suomen Pravda, mutta kuitenkin pahempi kuin neuvostoaikainen esikuvansa, sillä siitä kaikki tiesivät, että se oli Puolueen propagandalehti, ja suhtautuminen oli sen mukainen. Sen vaikutusten eliminoimiseksi kehittyi myös vastakulttuuri, joka saattoi sen propagandan naurunalaiseksi.

Hesari sen sijaan toimii sen verran taitavammin, että suuri osa suomalaisista ei tajua, että se on Puolueen asialla, vaan suhtautuu sen juttuihin edelleen kuin jumalansanaan. Tuskin edes muistetaan, että itse patriarkka Erkko tuki edellisissä vaaleissa Halosta suoraan rahallisestikin. Tällä kertaa tuki oli hienovaraisempaa, mutta selvästi lehti paljasti karvansa, kuten tuonnempana vielä käy ilmi.

Tyylilleen uskollisena Halonen aloitti heti nimitystilaisuudessaan jarrutella vaalikeskustelua.

Takaisin edelliseen lukuun
Siirry seuraavaan lukuun